Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Inspiroidu italiasta

Kävimme kesällä Italiassa lomalla, ja niiden kaikkien merkkilastenvaatteiden joukosta ihastuin Brums-vaateketjuun. Ostinkin liikkeestä vaatetta, vaan yksi jäi mieltäni kaihertamaan. Ei nimittäin ollut oikeaa kokoa siitä myymälässä, joten laitoin mallin mieleeni ja päätin tekaista kotisuomessa vastaavanlaisen. Onnistuin mielestäni melko hyvin! 

Tässä alkuperäinen paita, inspiraationi lähde, joka jäi Italiassa kauppaan



Tämän paidan kaavana on käytetty Little elephant-mekkoa ja saman kaavan paitaa, reiluilla muokkauksilla tosin. Edessä on ihan oikea tasku, hupun kärjet menevät päällekäin, hihat ovat pitkät, helma on A-linjainen, kainaloiden alla kulkee poikkileikkaus jajaja... Materiaalina jälleen kerran rakastamaani joustokollegea Kestovaippakaupalta, helman puuvillat omista varastoistani mm. vinoon leikattua jokapoikapuuvillaa. Strassit ja glitterikalvosta tehty tähti Askartelukauppa Paperinauhasta Seinäjoelta. Sirkuselefantti on vanhemman Ottobren aplikaatiokuvioista poimittu ja toteutettu eri tavalla, kuin ohjeessa oli.  



Sovituskuvien ottaminen tuntuu muuttuvan päivä päivältä hankalammaksi, tässä taidonnäytteitä. Aivan varmasti vikaa löytyy kameran takaakin, mutta ei ole helppoa kuvata ikiliikkujataaperoa, jolle poseeraus on vain kummallinen sana sellaisten turhanpäiväisten sanojen, kuten "pysy", "hetki" ja "paikallasi" seassa.

4 kommenttia:

  1. Tosi ihana! Kyllä kannatti jättää kauppaan. Hienopi tuo itse tehty. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno, oman näköinen versio valmiista vaatteesta! Olemme saaneet joskus italialaisia lastenvaatteita tuliaisiksi ja onhan ne kauniita. Voih, tuli taas ihan kaipaus Italian lomalle, kun viimeksi oltiin vain läpikulkumatkalla... Kiva blogi sinulla, en olekaan aikaisemmin vieraillut täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kieltämättä omastakin mielestä omannäköinen ja silti sellainen minkä halusin Italia-hengessä lapselleni pukea. :) Italiaan on minullakin kaipaus takaisin, oli ihana maa! Ja tervetuloa blogiin vierailulle uudelleenkin. :)

      Poista