Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kesähuppari

Olen aivan hullaantunut muiden blogistien tekemiin lastenhuppareihin, joten pitihän sitä lähteä sitten itsekin yrittämään!

Halusin tehdä kesäksi hupparin, joka ei ole liian kuuma ja sellaisen, joka söpöydellään lähes itsestään pukeutuu neidin päälle. Kankaaksi valitsin ihanan vadelma-boysenmarjaraidallisen joustofroteen. Resorien väriä pohdiin pitkään, olen jo jonkin aikaa tavannut "irrotella" resorien kanssa ja laittaa jonkin täysin poikkeavan, mutta mallailun jälkeen tähän sopi mielestäni kuitenkin parhaiten samaisen vadelman värinen resori. Jujuksi halusin jotain laittaa, ensin tuo hupun tähtitrikoo tuntui riittävän, mutta kun huppari oli neppejä vaille valmis, päätin ettei se riitäkkään. Ei muuta kun resori irti etummaisesta neppilistasta ja vaaleanpunainen polvekenauha väliin. Nyt se on täydellinen! :)

Raitafrotee kestovaippakaupasta, Tähtitrikoo Keskiseltä, resori Kärkkäiseltä ja  polvekenauha Nappikauppa Punahilkasta

 
Kaavana hupparissa on Ottobren Pandahuppari numerosta 3/2012 ilman muutoksia. Mielestäni tämä huppari sopi kivasti jo aiemmin tekemieni raitafarkkujen kaveriksi


Kesäisissä tunnelmissa jatketaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti